Perjantaina valtiovarainministeriöön täydennykset esityksiinsä kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentämiseksi jättäneet ministeriöt eivät edelleenkään löydä merkittäviä säästökohteita tehtävistä ja velvoitteista.

Ministeriöt toimittivat alkuperäiset ehdotuksensa tehtävien vähentämiseksi syyskuun lopussa. Talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti 16. lokakuuta rakennepoliittisen ohjelman käsittelyn yhteydessä pyytää ministeriöitä täydentämään esityksiään niin, että kuntataloudelle asetettu miljardin euron vähennystavoite saavutetaan.

Tavoitteesta jäädään kuitenkin edelleen. Opetus- ja kulttuuriministeriön jatkoehdotuksessa ei puhuta euromääristä lainkaan. Työ- ja elinkeinoministeriö ilmoittaa, että sen osuus vähennyksistä on aiemmin ilmoitetun 12 miljoonan euron sijasta 3,9 miljoonaa, eikä se "nyt tee asiassa varsinaista vähennysehdotusta".

Merkittävimpiä yksittäisiä säästöehdotuksia on sosiaali- ja terveysministeriön ehdotus, että laitoshoidossa olevien yli 75-vuotiaiden osuutta vähennettäisiin 4,3 prosentista 2 prosenttiin. Tämä vähentäisi menoja 340 miljoonalla eurolla.

Lauantain Helsingin Sanomissa kunta- ja hallintoministeri Henna Virkkunen, kok., sanoo olevansa pettynyt ministeriöiden jatkoehdotuksiin.

– Eivät ne täyttäneet ministeriöille asetettua pyyntöä, Virkkunen sanoo.

– Ministeriöt panivat painoa palveluprosessien kehittämiselle ja rakenteiden uudistamiselle, mikä onkin tärkeää. Muta sille oli tässä rakennepoliittisessa ohjemassa laskettu oma miljardinsa.

Linkki: Ministeriöiden jatkoehdotukset VM:n verkkosivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä