Puoluejohdon paneelikeskustelussa oli sote-uudistus isossa roolissa. Pääministeri Sipilä ei luvannut parlamentaarista valmistelua. (Kuva: Kari Långsjö)

Puoluejohdon paneelissa kuultiin tiukkaa asiaa maakunta- ja soteuudistuksesta. Oppositiopuolueiden taholta nostettiin esiin ajatus sote-uudistuksen parlamentaarisesta valmistelusta.

Maakuntien rahoituksesta, vallan käytöstä ja työllisyydenhoidosta käytiin myös vilkasta keskustelua. Ja kukaan puolueiden edustajista ei pitänyt järkevänä sitä, että sama ehdokas olisi mukana kunta-, maakunta- ja eduskuntavaaleissa. Tosin tässä asiassa lykättiin vastuu päätöksenteosta ehdokkaille itselleen.

Keskustelemassa olivat Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä, Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo,  Vasemmistoliiton varapuheenjohtaja Hanna Sarkkinen, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne, Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö, sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila, ps. sekä Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen.

Alla on poimintoja aamupäivän vilkkaasta keskustelusta.

Oppositio haluaa sanoa sanansa

Heti alkuvaiheessa esiin nousi oppositiopuolueiden tuore esitys maakunta- ja sote-uudistuksen ottamisesta parlamentaariseen valmisteluun. Oppositiojohtajien kirjoitus Ilkassa.

– Olemme sitoutuneet lakipakettiin. Se on yllättävän hyvällä mallilla. Olemme pystyneet säilyttämään kunnille merkittävän roolin kasvun, koulutuksen ja elinvoiman rakentamisen suhteen, Petteri Orpo arvioi.

– Me toivomme, että pääsemme tässä vielä neuvottelupöytään. On paljon kuntia, joissa on palvelut kunnossa. On järjetöntä uhrata toimivia rakenteita, Antti Rinne arvosteli.

– Me tehdään historiallisen suurta muutosta.  Otamme lausuntokierroksen palautteen vakavasti vastaan. Myös sen, mitä SDP on siitä lausunut.  Olemme valmiita kuulemaan kaikki hyvät ehdotukset. Meillä on parlamentaarinen seurantatyöryhmä, joka on hyvä työkalu, Juha Sipilä huomautti.

– Parlamentaarinen seurantaryhmä on nimensä mukaisesti ollut vain seurantaryhmä, Rinne kuittasi.

– Tilanne on nyt selkeä. Annetaan maakunnille työrauha ja viedään uudistusta eteenpäin. Minä näen, että parlamentaarisella seurantatyöryhmällä on merkitystä, Pirkko Mattila arvioi.

– Mikä tuottajan rooli on, mikä on kuntien rooli tuottajana? Tässä ongelmana on kuka, kuka lopulta päättää. Jos valinnanvapaus on rajatonta, niin kuka varmistaa, että hoitoketjut toimii, Ville Niinistö kysyi.

– Parlamentaarista valmistelua tarvitaan, koska tämän uudistuksen on kestettävä aikaa, Hanna Sarkkinen arvioi.

– Mikä savotta se, jos monen ison kunnan omaisuus pakkoyhtiöitetään, Niinistö jatkoi kysymyksiään.

– Valinnanvapaus koskee jokaista suomalaista. Meidän sosiaali- ja terveydenhuolto säilyy julkispainotteisena, painotti Juha Sipilä.

Maakuntaverosta

Oppositiopuolueiden edustajat vaativat voimakkaasti verotusoikeutta maakunnille.

– Valta verotuksesta pitää siirtymäajan jälkeen palauttaa kunnille. Kun otetaan sote irti kuntapohjasta, niin kunnille jäävät asiat ovat paljon ennustettavampia. Kunnat voivat aidosti vaikuttaa hyvällä elinkeinopolitiikalla siihen, että verotulot lisääntyvät. Tulevan kunnan tilanne on taloudellisesti hyvä, Orpo arvioi.

– Olen huolissani siitä, että kun maakunnille ei tule tässä uudistuksessa verotusoikeutta. Useiden asiantuntijoiden mukaan rahan hinta tulee nousemaan maakunnille ja kunnille, Antti Rinne totesi.

– Miten maakuntahallinto voi olla vahva, jos sillä ei ole verotusoikeutta. Ymmärrän siirtymäkauden, mutta pitkällä aikavälillä maakuntien verotusoikeus olisi tarpeen, Niinistö arvioi.

– Joka palvelut järjestää, niin sen pitäisi rahat hankkia, Sarkkinen kommentoi.

– Tästä tulee takuulla maailman paras systeemi. Tietojärjestelmien yhteensopivuus saadaan varmistettua tässä samassa tahdissa, Sipilä rauhoitteli.

– On hieno asia, että ICT-puoli etenee, Rinne totesi.

– Me tehdään niin valtava muutos, että jos me olisi tähän maakuntavero otettu, niin se ei olisi onnistunut. Itse en pois sulje maakuntaveroa, mutta sen valmistelu menee varmasti seuraavalle vaalikaudelle, Juha Sipilä kommentoi.

– Minulla ei ole selvää käsitystä, miten valtionosuusjärjestelmä tulee muuttumaan. Se on iso juttu, josta pitäisi keskustella enemmän, vaati Rinne.

– Aito itsehallinto jää puutteelliseksi, jos ei ole omia rahoja. Alueellinen itsehallinto jää vajaaksi, jos ei ole alueellista liikkumavaraa. Lainsäädännön pitää sallia erilaistuminen, Hanna Sarkkinen pohdiskeli.

Karkaako valta?

– Palveluntuottajilla ei ole valtaa. Maakuntien itsehallinto koskee tehtäviä, jotka lakisääteisesti annetaan maakunnille. Kokonaisvastuu on hallituksella ja eduskunnalla siitä, että on tasavertaiset palvelut eri puolilla. Siksi valtionohjausta tarvitaan, Orpo kommentoi.

– Meillä on paljon päätöksiä, joissa pitää käyttää julkista valtaa. Päätöksenteossa on selvästi olemassa perustuslakiongelma, Rinne painotti.

– Maakuntiin rakennetaan erittäin positiivisessa hengessä maakuntamalleja. Meidän yhteinen tavoite on tehdä valinnanvapauspalastakin maailman paras suomalainen malli, Sipilä vakuutti.

– Tässä mallissa ratkaistaan maaseutumaisten ja pienten kuntien ongelmat. Isot kaupungit ovat tästä mallista huolissaan. Tämä ei ole yksinkertaista. Mikä tahansa malli valitaan, niin siinä pitää hioa jotain, Niinistö muistutti.

– Pelkkä vaali ei takaa demokratiaa ja itsehallintoa. Siellä pitää olla tosiasillista liikkumavaraa ja valtaa päättää omista asioista. Tässä ollaan koko valtakuntaan tuomassa tilaaja-tuottaja-mallia, josta monet kunnat ovat luopumassa. Minun kotikaupungissa niin on tehty, koska sen todettiin huonosti sopivan sote-palvelujen tuottamiseen, Hanna Sarkkinen huomautti.

– Meidän pitäisi antaa enemmän pelitilaa normeja keventämällä. Se on ollut äärimmäisen raskas ja kivinen tie. Tämä on sellainen asia, johon meillä pitäisi olla enemmän avoimuutta eduskunnassakin. Keskustelu lähtee heti väärälle uralle. Tässä pitäisi antaa enemmän pelitilaa kunnille hakea uusia ratkaisua, Juha Sipilä kritisoi.

-Minusta kaksinaamaisuutta on, että kunnilta otettiin viime vaalikaudella kaksi miljardia pois tehtäviä vähentämättä, Sipilä sivalsi.

– Ei se voi mennä niin, että valtio päättää mitkä kuntien tehtävät ovat arvokkaita ja leikkaa niistä rahat pois, Ville Niinistö painotti.

Työllisyyden hoidosta

-Kunnilla on mahdollisuus tehdä työllisyystoimenpiteitä TE-toimistoa paremmin. Kunnilla on nyt ja pitää jatkossakin olla voimakas rooli työllisyyden hoidossa. Nyt ongelmana on yhteistyön sakkaaminen kuntien ja TE-toimistojen välillä. Tietoa ei kulje ja palkkatukirahat loppuvat joka vuosi, Hanna Sarkkinen arvioi.

– Olen innokkaasti kasvattamassa kuntien roolia elinkeinojen ja työllisyyden edistämisessä. Kunnat voivat vauhdittaa elinkeinoelämää paljon fiksummin kuin valtiovalta, Ville Niinistö kommentoi.

– Olisin valmis ottamaan enemmänkin riskejä työllisyyskokeiluissa, lupasi Juha Sipilä.

– Minusta on tärkeää, että kunnat ottavat enemmän vastuuta työllisyydenhoidosta. Kuntien tehtävänä tulevaisuudessa tulee olla enemmän pk-sektorin kehittämisen ja kansainvälistymisen. Julkinen sektori voi auttaa yrityksiä kansainvälisille markkinoille ja siinä on aika paljon tekemistä, Antti Rinne pohti.

Kunta,- maakunta- vai eduskuntavaalit?

Paneelin päätteeksi Kuntaliiton toimitusjohtaja Jari Koskinen kysyi panelisteilta, onko järkevää olla mukana ehdolla kunta-, maakunta- ja eduskuntavaaleissa. Kolmen suoralle ei kannattajia paneelista löytynyt. Toisaalta ehdokkuuksien rajaaminen lainsäädännön kautta ei kannatusta saanut.

– Minusta ei pidä rajata, jokaisen pitää itse valita, Petteri Orpo vastasi.

– Siinä ei ole suoraan mitään ongelmaa, että on päättäjänä kunnassa ja maakunnassa. Maakunnan ja kansanedustajuuden välillä voi tulla jotain ongelmaa, sitä pitää miettiä, pohti Antti Rinne.

– Meillä ei taida perustuslain mukaan oikeutta rajoittaa. Ei se ole hyvä, jos kaikilla kolmella tasolla mukana, Juha Sipilä arvioi.

– Yhden ihmisen aika on rajallista ja henkilökohtaisesti pitää pohtia, missä on mukana, kertoi Pirkko Mattila kantanaan.

– Vähintään vapaaehtoisesti kuntien kannustamana siihen suuntaan, että korkeintaan kahdella tasolla mukana, Ville Niinistö aprikoi.

– Ei ole mielekästä, että sama ihminen on kaikilla tasoilla, Hanna Sarkkinen linjasi.

 

Korjattu klo  15.35: Hanna Sarkkinen puhui paneelissa palkkatukirahoista, ei työmarkkinatukirahoista.

panoraama_puolue-2
Kuntatalon luentosali oli ääriään myöten täynnä paneelikeskustelun seuraajia. (Kuva: Kari Långsjö)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä