Asialla on
Alus-Niemenkylän kylätoimikunta, joka näkisi kylänsä mieluummin osana
Kankaanpäätä, kuin Poria. Satakunnan Kansan mukaan kyläkokous antoi asiaa
pohtineelle toimikunnalle valtuudet viedä asia eteenpäin Lavian kunnanhallitukselle. 

Pohjois-Lavian kylien
irtiotto ei tule vaikuttamaan millään tavalla jo päätettyyn kuntaliitokseen.
Kyläkokouksen esitykseen ottavat aikanaan kantaa Porin ja Kankaanpään kaupunginvaltuustot.
Lopullinen päätösvalta asiassa on valtioneuvostolla.

Porin ja kriisikunta
Lavian pakkokuntaliitos tulee voimaan vuoden 2015 alussa. Lavia olisi
mieluummin mennyt kimppaan Kankaanpään kanssa, mutta Kankaanpää ei lämmennyt
ajatukselle. Myös Porissa kuntaliitosta vastustettiin, mutta valtioneuvosto
päätti liittää kunnat yhteen.

Satakunnan Kansan uutinen

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä