Demokraatti-lehden verkkouutispalvelun demari.fi:n pääkirjoitus kiittelee selvitystyöryhmän esitystä sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenneuudistukseksi muun muassa siitä, että kuntien kannat on huomioitu suuressa määrin.

– Jos kuntauudistuksen ensivaiheita moitittiin syystäkin kuntien liian vähäisestä osallistamisesta, nyt niitä on kuultu, Demokraatti kirjoittaa ja kiittää myös esitystä yhteistyöhakuisuudesta ja toteuttamiskelpoisuudesta.

– Hartaasti odotetusta esityksestä näkee, että sen ovat laatineet alan kenttätyön omakohtaisesti tuntevat.

Demokraatti kuitenkin myöntää, että 34 sote-aluetta voi olla liian paljon ja että viiden erva-alueen sisäiset koostumukset vaihtelevat ehkä turhan paljon.

Suomenmaa-lehden mukaan keskustan kansanedustajat Juha Rehula ja Tapani Tölli pitävät hyvänä sitä, että asiassa on vihdoin alettu edetä ja että hyvin kehittyneet mallit, kuten Kainuun sote-kuntayhtymä ja Etelä-Karjalan Eksote jätetään selvityksessä rauhaan

Suomenmaa muistuttaa, että auki jää liian paljon isoja kysymyksiä, kuten rahoitus. Tehtäväjako on välttämätöntä tehdä niin sote-alueiden välillä kuin alueiden sisälläkin, lehti kirjoittaa.

– Ihmisille tärkein eli palvelujen saatavuus ja olemassa olo ovat hallituksen valtapolitiikan välineenä. Esityksessä paistaa läpi hallituksen piirrättämät kuntakartat, Rehula ja Tölli sanovat.

– Kun sotesta on tullut kuntarakenteen väline, mahdollisuudet onnistumiselle ovat lähtökohtaisestikin tällöin vähäisemmät. Pääsääntöisesti kunnat, erityisesti suurten kaupunkiseutujen kehyskunnat, alistetaan niin kutsuttuun isäntäkuntamalliin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen pääjohtaja Pekka Puska pitää ehdotusta sekavana.

– Olemme pettyneitä, Puska tiivistää Helsingin Sanomille.

THL:n päähuoli on se, että moni sote-alue jää asukasluvultaan liian pieneksi nykyisaikaisen sairaanhoidon järjestämiseen. Puska tosin uskoo, että ehdotus voi vielä parantua jatkotyössä.

Demari: Sote-selvittäjät paaluttavat käytännönläheisesti

Suomenmaa: Keskusta sotesta: Askel eteenpäin, kaksi taakse

HS: Keskipienistä kunnista kiistellään

Aiheesta aiemmin:

Selvityshenkilöt esittävät 34:ää sote-aluetta

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä