Kuva: Ville Miettinen
Eduskunta käsitteli Ei myytävänä! -kansalaisaloitteen tiistaina 5. maaliskuuta.

Eduskunta hylkäsi vammaispalvelujen kilpailuttamiseen liittyvän kansalaisaloitteen, mutta vammaisjärjestöt ovat tyytyväisiä.

Ei myytävänä! -kansalaisaloite vaati vammaisten palvelujen kilpailuttamisen lopettamista.

Eduskunta katsoi, että aloitteeseen sisältyvä hankintalakia koskeva lakiehdotus ei ole toteutuskelpoinen, mutta tunnusti aloitteen esiin tuomat ongelmat palveluiden kilpailutuksessa.

Eduskunta edellyttää, että valtioneuvosto perustaa asiantuntijaryhmän valmistelemaan muutoksia, joilla turvataan vammaisten henkilöiden osallisuus ja oikeussuoja heitä koskevassa päätöksenteossa.

Eduskunta edellyttää hallitusta selvittämään ja varmistamaan, että vammaispalveluja koskeva lainsäädäntö on tarkoituksenmukaista ja siihen liittyvä ratkaisu- ja valvontakäytäntö yhtenäistä, jotta palvelujen käyttäjien yhdenvertaisuus toteutuisi.

– Vammaisjärjestöt haluavat kiittää kaikkia vammaisia henkilöitä ja perheitä, jotka ovat kertoneet tarinansa, sekä kaikkia kansalaisaloitteen allekirjoittajia ja suojelijoita. Järjestöt kiittävät sosiaali- ja terveysvaliokuntaa, talousvaliokuntaa ja kansanedustajia asian asiallisesta käsittelystä, Kehitysvammaisten Palvelusäätiön toimitusjohtaja Markku Virkamäki sanoo säätiön tiedotteessa.

Säätiö ja vammaisjärjestöjen yhteistyöjärjestö Vammaisfoorumi ry katsovat, että eduskunnan lausumaehdotukset antavat mahdollisuuden laatia lakitasoiset säädökset, joilla vammaisten elämänmittaisten palveluiden kilpailuttaminen lopetetaan.

Kunnat alkoivat kilpailuttaa vammaispalveluita vuonna 2007, kun Suomi päätti sisällyttää kaikki sote-palvelut uuteen hankintalakiin. Lain mukaan kuntien on kilpailutettava kaikki ne palvelut, joita se ei itse tuota.

Lyhyet palvelusopimukset ovat tarkoittaneet palvelunsaajille tiheään vaihtuvaa henkilökuntaa ja arjen sekoittumista. Monissa muissa EU-maissa vammaispalveluja ei kilpailuteta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä