Määrärahan loppumisen takia TE-toimisto ei enää tee palkkatuki- eikä starttirahapäätöksiä Uudellamaalla. (Kuva: Ville Miettinen)

Uudenmaan työllisyysmäärärahat ovat loppuneet kesken vuoden. Rahaa tarvittaisiin pikaisesti lisää valtion lisäbudjettiin, sanoo Helsingin kaupungin sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen.

– Pitkäaikaistyöttömyyden kustannukset ovat Helsingin kaupungin budjetin nopeimmin kasvava osa-alue. Kustannukset kaatuvat kunnille.

Työttömyys on Helsingissä 13,7 prosenttia eli noin 1,5 prosenttia korkeampi kuin edellisenä vuonna.

– Erityisesti pitkäaikaistyöttömyys on kasvanut, noin 45 prosenttia, mikä johtuu etenkin siitä, että valtio siirsi kuluvan vuoden alusta yli 300 päivää työttömänä olleiden ja yli 1 000 päivää työttömänä olleiden työmarkkinakustannukset kunnille, Helsingin kaupungin tiedotteessa sanotaan.

Samaan aikaan Uudenmaan työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimisto) ei enää tee palkkatuki- eikä starttirahapäätöksiä Uudellamaalla, koska tähän tarkoitukseen varatut työllisyysmäärärahat ovat loppuneet tältä vuodelta.

Myöskään tukea oppisopimuksiin ei voida toistaiseksi enää myöntää. Vuorotteluvapaapaikat hoidetaan kuten ennenkin, mutta vuorotteluvapaasijaisen palkkaamiseen ei myönnetä palkkatukea. Tilanne koskee kaikkia työnantajia.

TE-toimistolla on ollut tälle vuodelle työllisyyteen myönnettyä määrärahaa yhteensä 150 miljoonaa euroa, joka on tarkoitettu erilaisten työvoimapoliittisten palveluiden rahoittamiseen.

– Kaupunki pyrkii tarjoamaan muunlaisia työmahdollisuuksia työttömyyden vaikutusten vähentämiseksi, mutta totta kai olisi erittäin tärkeää saada palkkatukitoiminta TE-toimiston kanssa taas pikaisesti käynnistettyä, sanoo Helsingin kaupungin maahanmuutto- ja työllisyysasioiden päällikkö Ilkka Haahtela.

Lisää aiheesta:

Työttömiä 27 000 enemmän kuin vuosi sitten

Kietäväinen: Työttömien aktivointi uudistettava

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä