Puutuoteteollisuuden Matti Mikkola ja Betoniteollisuuden Jussi Mattila keskustelivat myös puun ja betonin homehtumisesta.

Valtiovallan linnoittautuminen puun puolelle kiristää betoni- ja puutuoteteollisuuden välejä. Betoniteollisuus ry:n toimitusjohtajaa Jussi Mattila harmittaa valtion voimakas asettuminen puun puolelle ja betonin vähättely.

– Se tuntuu epäreilulta ja on ikävää, koska betoniteollisuus perustuu hyvin pitkälle perheyrittäjyyteen, pieniin yrityksiin maakunnissa, jotka valmistavat kotimaisista materiaaleista kotimaisella työvoimalla rakennustuotteita, hän sanoo.

Puutuoteteollisuus ry:n toimitusjohtaja Matti Mikkola vastaa Mattilalle, että kyse on ilmastonmuutoksesta.

– Siinä mielessä kaikki toimenpiteet, jotka ehkäisevät ilmastonmuutosta, ovat kansalaisten kannalta reiluja, Mikkola sanoo.

Mattila ihmettelee, miksi valtiovallan puolelta esitetään myös virheellistä tietoa.

– Esimerkiksi massiivipuurakenteille on tulossa entistä kevyemmät energiatehokkuusvaatimukset, joille ainakaan vielä ministeriö ei ole voinut kertoa perusteluja ja esittänyt ratkaisuja, hän sanoo.

Lue koko juttu digilehdestä.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä