Kuntaliitto on palkinnut hallintotieteiden maisteri Jutta Vennon ”Ei minun takapihalleni!” – nimisen opinnäytteen viime vuoden parhaana kunta-asioita käsitelleenä pro gradu –työnä.
 
Vennon tutkimuksessa ”Ei minun takapihalleni! Retorinen diskurssianalyysi Pohjanmaan tuulivoimasuunnittelusta.” tarkastellaan tuulivoimarakentamista ja siihen suhtautumista Pohjanmaalla suunnittelu- ja päätöksentekoprosessin näkökulmasta.
 
Työssä tutkittiin, millaisia diskursseja tuulivoimakirjoituksista voidaan löytää ja miten tuulivoimarakentamista ja hankkeen toimijoiden näkökantoja argumentoidaan ja vakuutetaan faktaksi.
 
Seitsemän diskurssin lisäksi aineistosta nousi esiin kolme tuulivoimapuheen tyyppiä: vastuun puhe, vaihtoehdottomuuspuhe ja kilpailukykypuhe.
 
Tutkimuksen keskeisenä tuloksena todetaan, että tutkitun tuulivoimapuiston vastustus ei johdu vain asukkaiden itsekkäästä käyttäytymisestä vaan syytä voidaan hakea prosessin rakenteellisista ja toimijalähtöisistä tekijöistä.
 
– Tutkielma saa kiitosta aiheen ajankohtaisuudesta, lähestymistavan uutuus- ja käyttöarvosta sekä suuntautuneisuudesta tulevaisuuteen. Tutkielman nähdään olevan hyödyllinen pohdittaessa kansalaisten osallistumisnäkökulmaa laajemminkin, esimerkiksi vaikeina pidettävien hankkeiden suunnitteluprosesseissa, myös kuntasektorilla, Kuntaliiton tutkimuspäällikkö Marianne Pekola-Sjöblom perustelee valintaa.
 
Kaksi kunniamainintaa
 
Kuntaliitto myönsi myös kaksi kunniamainintaa, toisen taiteen maisteri Elissa Erikssonille ja toisen oikeustieteen maisteri Sami Peltoselle.
 
Sami Peltosen tutkielma ”Kunnan opettajien lomauttaminen” käsittelee erityisesti kunnallisen perusopetuksen ja lukiokoulutuksen opetushenkilöstön lomauttamiseen liittyvää säädösympäristöä ja oikeustodellisuutta. Tutkimusote on lainopillinen ja osin empiirinen.
 
Elissa Erikssonin tutkielmassa ”Tämä on kuitenkin minun kaupunkini. Erään kaupunkilaisen kasvutarina sivustaseuraajan paikalta keskelle tapahtumia.” etsitään taiteellisen toiminnan kautta välineitä, joiden avulla kuka tahansa voisi laillisesti osallistua visuaaliseen viestimiseen kaupunkitilassa.
 
Kuntaliitto palkitsee vuosittain 2000 euron suuruisella apurahalla parhaan kunta-alaa käsitelleen pro gradu -tasoisen opinnäytetyön sekä jakaa kaksi kunniamainintaa.
 
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä