Valvira käsittelee ne terveydenhuoltoon kohdistuvat kantelut, joissa epäillään hoitovirheen johtaneen potilaan kuolemaan tai vaikeaan pysyvään vammautumiseen. Viime vuonna Valviran selvitettäväksi tuli 368 terveydenhuollon kantelua, kun määrä edellisvuonna oli 421. Valtaosa kanteluihin liittyneistä hoitovirhe-epäilyistä on tapahtunut julkisessa terveydenhuollossa.

-Kanteluja on tullut meille enemmän, mutta lähes puolet niistä on siirretty edelleen AVIin. Valvira käsittelee vain kuolemaan tai vaikeaan pysyvään vammautumiseen johtaneet hoitovirhe-epäilyt. Aina asiakas ei tiedä, mikä on oikea tahoa käsittelemään kantelua, mutta me ohjaamme ne kyllä oikeaan paikkaan, Valviran ryhmäpäällikkö Kaisa Riala kertoo.

Viime vuosina Valvira on siirtänyt terveydenhuollon kanteluja käsiteltäväksi muistutuksena entistä enemmän. Samalla Valvira on ohjannut terveydenhuollon toimijoita asianmukaiseen muistutusten käsittelyyn ja potilasturvallisuuden varmistamiseen.

Jatkossa terveydenhuollon kantelut voi tehdä sähköisesti Valviran verkkosivujen kautta. Valviran asiantuntijoiden taholta korostetaan, että hoitovirhekantelua ennen asiasta tulee pyrkiä keskustelemaan paikallisesti hoitavan tahon kanssa.

-Jos olet hoitoon tyytymätön, hyvä vaihtoehto on keskustella asiasta hoitopaikassa. Jos keskusteluista ei ole apua, voit tehdä kirjallisen muistutuksen hoitopaikan terveydenhuollosta vastaavalle johtajalle. Muistutus on usein nopein tapa selvittää tilanne. Voit kuitenkin tehdä kantelun valvontaviranomaiselle, vaikka et olisi tehnyt muistutusta. Valvontaviranomainen eli Valvira tai aluehallintovirasto voi tapauskohtaisesti siirtää asian käsiteltäväksi muistutuksena hoitopaikkaan. Siirtämisestä ilmoitetaan kantelun tekijälle, Valviran sivuilla opastetaan.

Myös sosiaalihuollon kantelut on mahdollista tehdä sähköisesti Valviran verkkosivujen kautta. Valvira käsittelee sosiaalihuollon kantelut silloin, kun kyseessä on laajakantoinen tai periaatteellinen asia. Muut asiat käsittelee aluehallintovirasto.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä