Hallitus pyrkii valmistelemaan uudet vahvan kunnan kriteerit kesäkuun aikana. Nyt Suomessa on reilut 330 kuntaa, mutta Virkkusen mukaan näistä vain noin 50 pystyy järjestämään peruspalvelunsa mallikkaasti omin voimin.

Siihen ministeri ei kuitenkaan ota kantaa, miten monta kuntaa Suomessa jatkossa olisi. Virkkunen myös oikaisee opposition näkemystä, jonka mukaan hallitus ajaisi maahan 70 kuntaa.

– Kuntauudistusta valmisteleva työryhmä on esittänyt 70 selvitysaluetta, hän oikaisee.

Virkkusen mielestä tärkeintä ei ole kuntien määrä vaan se, että jokaiselle alueelle löydetään sopivat ratkaisut.

(KL)

YLE:n uutinen

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä