Harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta on tänä vuonna jaossa 20 miljoonaa euroa. Pohjalaiskuntien avustustoiveet vaihtelevat 900 000 eurosta yli kahteen miljoonaan euroon.

Hakijoiden joukossa ovat muiden muassa joa kahdeksan kertaa avustusta saaneet Ähtäri, jonka perusteluna on vanhojen alijäämien kattaminen, ja Soini, jonka ahdinkoa lisäävät nyt romahtaneet verotulot kunnasta lähteneiden työpaikkojen vuoksi.

Uusi hakija on Kaskinen, joka maksaa edelleen muille kunnille verotulojen tasausta, vaikka Metsä-Botnian toiminta on loppunut, eikä uusia työpaikkoja ole syntynyt.

(Yle) Lue uutinen aiheesta.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä