Johtavat lainsäädäntötutkijat pitävät pääministeri Kataisen hallituksen ajamaa kuntauudistusta poikkeuksellisen epäonnistuneena lakihankkeena, kertoo Yle Uutiset.

Tutkijat varoittavat, että kuntakentällä on edessä täysi kaaos, jos hallitus ei saa ajatuksiaan pikaisesti kasaan.

– Suuren kuntauudistuksen suurin ongelma on vaihtoehdottomuus. Maan hallitus ei ole vaivautunut selvittämään edes sitä, mitä Suomen kaltaisissa muissa länsimaissa tapahtuu kuntarintamalla, lainsäädäntötutkimuksen professori Anssi Keinänen Itä-Suomen yliopistosta sanoo Ylelle.

Oikeuspoliittisessa tutkimuslaitoksessa työskentelevä professori Jyrki Tala on niin ikään seurannut kuntauudistusta ihmetellen.

– Näin mittava ja suorastaan historiallisen suuri hallintouudistus vaatii ehdottomasti tuekseen perusteellisen valmistelutyön ja syvällisen yhteiskunnallisen keskustelun, Tala sanoo.

Kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) torjuu kritiikin. Virkkusen mukaan keskustelu esimerkiksi vahvojen peruskuntien vaihtoehdoista käytiin jo kahdeksan vuotta sitten Paras-hankkeen käynnistyessä.

Uutinen lainsäädäntötutkijoiden mielipiteistä Ylen verkkosivuilla

Henna Virkkusen kommentit Ylen verkkosivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä