Päätöksenteko 6.3.2017 - 18:26

Pohjalainen: Kuntayhtiön toimitusjohtaja puhutteli ehdokkaiksi aikovia työntekijöitä

Pietarsaaren kaupungin omistaman Alerte Oy:n toimitusjohtaja otti kolme kuntavaaliehdokkuutta harkinnutta työntekijää puhutteluun päivää ennen ehdokaslistojen jättämistä, kertoo Pohjalainen.

Toimitusjohtaja oli tehnyt keskustelussa selväksi, että kunnallisessa yhtiössä työskentelevien ehdokkaiden läpimeno saattaisi johtaa myöhemmin jääviystilanteisiin.

Pohjalaisen mukaan yksi työntekijöistä perui ehdokkuutensa keskustelun seurauksena. Työntekijät aikoivat SDP:n ehdokkaiksi.

Toimitusjohtaja Håkan Forss pahoittelee Pohjalaisessa toimintaansa ja toteaa keskusvaalilautakunnan olevan oikea taho ottamaan kantaa ehdokkaiden vaalikelpoisuuteen.

Alerte Oy tuottaa kunnallisia tukipalveluja.