Kaikki tietävät demarien suuret vaikeudet, mutta kukaan ei tiedä niihin selvää ratkaisua. Vielä pari-kymmentä vuotta sitten maan tärkein poliittinen keskustelu käytiin SDP:n sisällä; se näytti suunnan muille, minne maata ja sen taloutta viedään.

Nyt demarien sisällä pyörii hyrrä, eikä edes hallitusdemarien linjasta saa selvää. Viimeksi tuskastui Kauppalehti (20.2.2014) ryhmäjohtaja Jouni Backmanin linjasta; ensin Jutta Urpilaisen lanseeraama valtionvelan taittoaikataulu sopi Backmanille, sitten ei sopinutkaan.

Valtiovarainministerinä tuskallisessa tilanteessa olevalle sd-johtaja Urpilaiselle hurjan leikkausohjelman jaksottaminen ensi vuoden sijasta usealle vuodelle olisi ollut ensi kuun kehysneuvotteluja ajatellen helpottava ratkaisu.

Ehkä Backman ajattelee tulevaisuutta ja taktiikkaa, eikä halua ottaa kainaloonsa valmiiksi allekirjoitettua ja takuuvarmasti lankeavaa vekseliä. Se voisi toimia vuoden päästä eduskuntavaaleissa kuin sähkötuoli kuolemansellissä.

DILEMMA, ELI PULMA, on ongelma, johon on olemassa vähintään kaksi mahdollista vastausta. Muna  vai kana, on ehkä tunnetuin esimerkki. Mutta paljon on käytetty myös aasia; sillehän kävi köpelösti, kun se ei osannut päättää kummasta kahdesta heinäkasasta pitäisi syödä.

Sosiaalidemokraattien ongelma on saman sukuinen; heidän johdollaan rakennettu hyvinvointivaltio ei enää sellaisenaan toimi eikä yksistään elätä. Toisaalta uusiin haasteisiin ei osata eikä uskalleta tarttua, vaan niihin vastataan kieltosanalla EI. Ei sitä, ei tätä. Entisestä radikaaleja avauksia tehneestä liikkeestä on tullut EI-liike.

Vanhalla hyvinvointivaltio-retoriikalla saa ehkä vielä jonkin aikaa nykygallupien kannatuksen, mutta se on enää kalpea kajo entisistä hegemonia-ajoista. Toinen heinäkasa pitäisi löytää.

Britanniassa Tony Blair kehitti ”kolmannen linjan”, mutta se toimi vain hänen karismansa ja maansa mitassa. Ei siitä, eikä Saksan Gerhard Schröderin linjasta ollut tiennäyttäjäksi pohjoismaiselle sosiaalidemokratialle.

Viimeisimmät suuret toiveet pantiin Ranskan presidentti Francois Hollandeen, mutta vesiperä taitaa sieltäkin tulla. – Uusliberalistinen aalto on nostanut  oikeistopuolueet Euroopan johtoon. Sieltä tulevat keskustelualoitteet ja niihin sitten sosiaalidemokraatit yrittävät vastata. Aktiivisesta on tullut reaktiivinen. Enää vain reagoidaan.

SDP:N KANNATTAISI myös katsoa, mitä muut ovat maksaneet kokoomusyhteistyöstä: keskusta on mennyt aina lähes rapakuntoon, kun se on ollut kokoomuksen kanssa hallituksessa. Keskustatohtori Seppo Kääriäisellä olisi tästä varmaan lausuttavana varoituksen sana!

Jutta Urpilaisen epäkiitollinen tehtävä on ollut johtaa puoluettaan vaalitappiosta toiseen. Gallup-kannatus mataa 15 prosentin tietämissä, selvästi perussuomalaisten alapuolella. Hallituksessa linja on ollut juupas–eipäs kuntien pakkoliitoksille. Veroja ”rakastetaan” edelleen ja niitä hilataan ylöspäin. Leikkaavat tasapainottamiset jätetään mieluusti muiden huoleksi.

Kuntapuolella SDP on hävinnyt johtavan asemansa suurissa kaupungeissa kokoomukselle ja vihreille. Maakunnissa SDP ei ole koskaan johtavassa asemassa ollutkaan. Savupiipputeollisuutta ei enää ole, eikä demarien hegemoniaa siten enää sielläkään. – Viimeksi perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi nousi entinen pääluottamusmies, Voikkaan ja Anjalankosken paperitehtaat tunteva Jari Lindström. Demarien kannalta hän on vaarallinen mies, joka nousi paperiteollisuusaatelista valtakunnan kärkikaartiin.

Samaan aikaan demarien entinen rautakourapääluottamusmies Jukka Kärnä joutuu eduskunnassa huutamaan omassa ryhmässään tuuleen; virallinen puolue-eliitti ei häntä juuri kuuntele, eikä noteeraa.

TOISAALTA DEMARIEN hyvin koulutettu keskiluokka on ollut jo vuosikymmeniä hiljaa. Uusia avauksia ei ole juuri tullut, on vain surffailtu hyvissä viroissa kohti eläkeikää. Liikkeen uudistamisyritykset tapahtuvat muutaman vuoden välein lähes kouristuksen omaisesti rynnien; nyt ay-mies Antti Rinne haastaa istuvan puheenjohtajan.

Rinne on koulutukseltaan juristi ja kovissa liemissä keitetty lakkokenraali. Opettajakoulutuksen saaneen Urpilaisen kannattajat pelkäävät Rinteen taustan ja maineen karkottavan loputkin äänestäjät!

Samalla on tapahtunut vaarallinen ilmiö: muut seuraavat demarien puheenjohtaja- ja suuntataistelua ikään kuin katsomosta. Eikä sielläkään eletä mukana. Laiska ja vähälukuinen yleisö kokee kilpailun maan kannalta melko yhdentekevänä matsina.  EVVK sanoisi joku. Uutta sisältöä pitäisi löytää!

Hannu Lehtilä

Uutisanalyysi on julkaista Kuntalehdessä 3/2014

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä