Tip, tip, tip. Helmikuisena aamuna vesi kastelee lumen rippeet Salpausselän metsäpolulla. Dennis-myrsky ei tunnu täällä Hämeessä enää kovin rajulta, mutta palauttaa meidät jälleen loputtomalta tuntuvaan marraskuun keliin. Juoksen kotiin, siihen tavalliseen harmaaseen kerrostaloon lahtelaisessa lähiössä.

Lähiöohjelmaa valmistellaan jälleen suomalaisissa suurissa kaupungeissa. Olen viime aikoina miettinyt voisiko lähiöiden elämää tarkastella ihan uudessa valossa. Mitä jos löytäisimme niistä eväitä kohtuulliseen ja ilmastoviisaaseen elämään?

Minun taloni on tavallinen 1970-luvun lähiökerrostalo, ei kaunis eikä aivan erityisen rumakaan. Asukkaina on paljon ikäihmisiä ja muutama satunnainen perhe. Minun lapseni tunnetaan talossa. Minäkin tunnen yllättävän monta naapuria. Pyykit pestään ja kuivataan pesutuvassa, yhteiset saunat lämpiävät viikonloppuisin.

Kuluttamisen kohtuullisuus on varsin vahvasti läsnä meidän asukkaiden arjessa – tai ehkäpä putkiremonttiin menivät vaan ne loputkin säästöt. Aika harva naapuri pakenee pimeää talvea lennähtämällä viikonlopuksi aurinkoon, mutta moni ajelee oman auton sijasta bussilla ja pyörällä.

          *                   *                   *

Ei päivääkään ilman pakollista ilmastouutista! Valitettavasti ilouutisia ei ole juuri tarjolla, maailma tuntuu vuoroin palavan tai tulvivan. Ymmärrän hyvin, että monia ahdistaa. Ahdistaahan se, kun koko maailma on totaalisen muutoksen äärellä ja tulevasta meillä on vasta kalpea aavistus.

Liian vähälle huomiolle jää, että ympäristöratkaisuja tehdään jo paljon. Suomalaiset kaupungit ja kunnat muuttavat energiantuotannon rakennetta fossiilisesta uusiutuvaan, lisäävät biokaasun ja sähkön käyttöä joukkoliikenteessä, kehittävät pyöräilyn ja kävelyn olosuhteita, satsaavat jätehuoltoon ja kiertotalouteen, energiatehokkaisiin kiinteistöihin sekä lasten ympäristökasvatukseen.

          *                   *                   *

Usein kuulee, että muutos ekologiseen kestävyyteen vaatii paljon rahaa. Entä jos se vaatiikin niukkoja aikoja? Lahti alkoi kehittyä ympäristökaupungiksi 1990-luvun laman synkimpinä vuosina, samaan aikaan, kun työttömyys oli jopa 27 prosenttia. Noina lamavuosina käynnistettiin pahasti likaantuneen Vesijärven ekologinen kunnostus ja tarjottiin asukkaille poikkeuksellisen hyvät jätteiden lajittelumahdollisuudet.

Tästä 20 vuotta myöhemmin, finanssikriisin keskellä vuonna 2009, Lahden kaupunkistrategiaan nousi suurten kaupunkien tiukin päästövähennystavoite: päästöjen puolittaminen vuoden 1990 tasosta vuoteen 2025 mennessä. Se saavutettiin viisi vuotta etuajassa. Kaukolämmön muutos uusiutuvaan energiaan suorastaan romahdutti alueen kasvihuonekaasupäästöt.

Lahden kehitys nuhruisesta teollisuuskaupungista Euroopan ympäristöpääkaupungiksi ei ole tapahtunut vahingossa, vaan 30 vuoden pitkäjänteisellä työllä, taloudellisesti tiukkoina vuosina. Ympäristöratkaisuihin on panostettu asukkaiden toiveesta ja vaatimuksesta: ihmisten vaatiessa parempaa, terveellisempää ja turvallisempaa lähiympäristöä.

          *                   *                   *

Kestävän kulutuksen kysymykset nousevat aivan uudella tavalla esille, kun helpot ilmastoratkaisut on tehty kaupungeissa. Ympäristöpääkaupunkina tavoitteemme on mahdollistaa asukkaille maapallon kantokyvyn kokoinen elämä. Etsimme päästövähennyksiä yhä enemmän lähiympäristöön ja arkeen vaikuttavista asioista: liikkumisesta, ruoasta ja asumisesta.

Ympäristökaupungin tulee silloin olla myös hauska, yllättävä ja ihan uudella tavalla osallistava kaupunki. Hiilineutraali lätkäjoukkue ja sinfoniaorkesteri tai maailman ensimmäinen henkilökohtainen päästökauppa ovat lahtelaisia uniikkeja ilmastoratkaisuja, joita asukas kehittää yhdessä muuttuvan kaupungin kanssa.

Tulevaisuuden kestävän kaupungin ytimessä on uusien innovaatioiden ja teknologioiden lisäksi myös elämäntapojemme kohtuullistaminen. Eiköhän hurauteta bussilla lähiöön tutustumismatkalle!

Saara Vauramo

Kirjoittaja on ohjelmajohtajana Lahti – Euroopan ympäristökaupunki 2021 -hankkeessa.  Hän on virkavapaalla Lahden ympäristöjohtajan virasta.

Kolumni on julkaistu Kuntalehdessä 3/2020.

Avatar
Kuntalehti
kuntalehti@kuntalehti.fi
Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.