Alavieskan kunnanhallitus ei ottanut maanantaina kantaa siihen, kuka virkaa hakeneista pitäisi valita uudeksi kunnanjohtajaksi. Kunnanhallitus tyytyi esittämään 23. syyskuuta kokoontuvalle valtuustolle, että valtuusto suorittaa kunnanjohtajan vaalin.

Viran tavoittelijoita oli yhdeksän, ja heistä neljä haastateltiin. Soveltuvuusarvioon lähetettiin Eija Liikamaa, Kari Pentti ja Eija Saarela. Liikamaa on kasvatustieteen maisteri ja Kauhajoen hyvinvointijohtaja, Pentti valtiotieteiden maisteri ja Turun kaupungin rahoituspäällikkö ja Saarela kasvatustieteen maisteri ja Haapaveden hallintojohtaja.

Vuoden 2015 alusta kuntaa johtanut Olli Ikonen jää eläkkeelle.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä