Tammelan kunnanhallitus ei tehnyt maanantaina valtuustolle esitystä, kuka pitäisi valita uudeksi kunnanjohtajaksi.

Hallitus nimesi hakijoiden joukosta kuitenkin kolme johtajaehdokasta, jotka se katsoo pätevimmiksi virkaan. Kunnanhallituksen suosikit ovat nykyinen kunnanjohtaja Kalle Larsson, Akaan kaupunginjohtajana kevääseen 2017 toiminut Aki Viitasaari ja Business Finlandin yksikön johtaja Piia-Tuulia Rauhala.

Virkaan kertyi ensimmäisellä hakukierroksella neljä ja toisella viisi hakemusta. Kalle Larsson on antanut virkaan suostumuksensa. Larssonin viiden vuoden kausi päättyy lokakuun lopussa.

Valtuusto valitsee uuden kunnanjohtajan 28. maaliskuuta. Tammela valitsee kunnanjohtajan nyt toistaiseksi voimassa olevaan virkaan.

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä