Apulaisoikeuskansleri
Mikko Puumalainen on antanut Ahvenanmaan maakunnan hallitukselle huomautuksen
niin sanotussa samppanjahylkyasiassa. Lisäksi apulaisoikeuskansleri kiinnittää
maakunnan hallituksen huomiota maakunnan hallintolain ja hyvän hallinnon
mukaisiin menettelyihin.

Apulaisoikeuskansleri
Puumalaisen mielestä maakunnan hallitus oli menetellyt itsehallintolain ja
hyvän hallinnon vastaisesti, kun se oli kiirehtinyt tekemään hylylle
pelastusnoston ennen kuin oli saanut Museovirastolta asiasta pyytämänsä
lausunnon. Apulaisoikeuskansleri korostaa, että viranomaisen on järjestettävä
menettelynsä siten, että asian perustelluksi ratkaisemiseksi tarvittavat
selvitykset ja tiedot ovat sen käytettävissä ennen päätöksen tekemistä. 

Moitteita tuli myös hylystä löydettyjen samppanjapullojen
huutokaupasta. Huutokauppa ei ollut selkeästi lainvastainen, mutta menettely
oli kuitenkin muinaismuistoja koskevan lainsäädännön ja kansainvälisten
sopimusten tarkoituksen vastainen. Niiden tarkoituksena on estää arkeologisen
kulttuuriperinnön kaupallinen hyödyntäminen ja kohteleminen taloudellisen
voiton lähteenä.

Epätyydyttävä ja hyvän hallinnon periaatteiden vastainen oli
apulaisoikeuskanslerin mielestä myös maakunnan menettely samppanjapullojen
ulkomaille viennin suhteen. Ahvenanmaan maakunnan lain mukaan
kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden esineiden maastavientiin tarvitaan
vientilupa, jonka myöntää maakunnan hallitus, joka oli myös pullojen myyjä.

Tänään antamassaan päätöksessä apulaisoikeuskansleri Mikko
Puumalainen muistuttaa, että hänen tehtäviinsä ja toimivaltaansa ei kuulu ottaa
kantaa tarkoituksenmukaisuuskysymyksiin. Tästä syystä ratkaisussa ei otettu
kantaa samppanjapullojen noston tai myynnin aiheuttamiin kustannuksiin.

 

 

Koko päätös löytyy tästä linkistä

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä