Nastolan kunnanjohto on lämpenemässä ajatukselle kuntaliitosselvityksestä Lahden, Iitin ja Kärkölän kanssa, kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

Nastolan kunnanhallitus päätti maanantaina yksimielisesti esittää, että valtuusto tekisi valtiovarainministeriölle esityksen kuntajakoselvityksestä ja selvittäjän määräämisestä.

Kärkölän ja Iitin kunnanhallitukset hyväksyivät selvityksen tekemisen viime viikolla.

Ennen kuntajakoselvitystä kunnat haluvat kartoittaa pohjatietoa palvelurakenneuudistusten hyödyistä ja haitoista.

Nastolan kunnassa on runsaat 15 000 asukasta, eli se ei täytä kuntauudistuksen minimiasukasmäärää palvelujen itsenäiseksi järjestämiseksi. Myös Lahteen kytkeytyvä yhdyskuntarakenne velvoittaa Nastolan selvitykseen.

Uutinen ESS:n verkkosivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä