Alaikäisen lapsen ja tämän isoäidin yhteydenpidon rajoittaminen ei ollut korkeimman hallinto-oikeuden mielestä sellainen lastensuojelulain tarkoittama kiireellinen tilanne, jossa päätöksen olisi voinut tehdä sosiaalihuollon viranhaltija. Valituksen alaisessa tapauksessa viranhaltija oli päätöksellään rajoittanut sijoituksessa olevan lapsen ja hänen isoäitinsä tapaamisia.

Perusturvakuntayhtymän vt. palvelulinjajohtaja oli tehnyt huhtikuussa 2015 viranhaltijapäätöksen, jolla hän delegoi kyseisen työntekijän toimimaan tarvittaessa kiireellisissä tilanteissa toimimaan lastensuojelutoimenpiteiden päättävänä viranhaltijana. Asiaa tutkinut korkein hallinto-oikeus katsoi, ettei yhteydenpidon rajoittamista koskeva asia yksinomaan luonteensa vuoksi ole joka tilanteessa kiireellinen lastensuojelulain 63 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla.

Tapauksessa ei ollut myöskään tietoa sellaisesta kiireellisestä tilanteesta, että viranhaltijan olisi ollut tarpeen päätös tehdä. Koska päätöstä ei ollut tehnyt lastensuojelulain mukainen sosiaalihuollon johtava viranhaltija, niin KHO kumosi aiemman päätöksen.

 

Päätös KHO:n sivuilla

 

 

 

 

 

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä