Asia tehtiin selväksi heti, kun puolueen kolmipäiväinen puoluekokous alkoi iltapäivällä Rovaniemellä.

Puoluejohtajan tehtävän jättävä Mari Kiviniemi sanoi, että kuntavaalit ovat todelliset linjavaalit ja kansanäänestys Suomen suunnasta.

–Jo vajaassa vuodessa hallitus on onnistunut pysäyttämään kuntien uudistustyön, eriarvoistamaan niiden asukkaita sekä kylvämään epäluottamusta valtion ja kuntien välille, Kiviniemi sanoi.

Kiviniemen mielestä kuntien mielipiteiden toinen kuuleminen uudistuksesta pitäisi siirtää ensi vuoden alkuun, jolloin kantaa pääsisivät ottamaan uudet syksyllä valittavat valtuustot.

Väistyvä puheenjohtaja ei ottanut millään tavalla kantaa uuden puoluejohdon valintaan. Hän vain toivoi, että uusi puheenjohtaja ja muu puoluejohto saisivat jokaisen keskustalaisen tuen.

Kiviniemen on tulkittu olleen pahoillaan siitä, ettei saanut riittävää tukea puoluejohtajan tehtävässä.

(KL /STT)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä