Kuntaliitto pitää hallituksen rakennepakettia myönteisenä talouden, kustannuskehityksen ja kestävyysvajeen purkamisen kannalta.

– Kokonaisuutena voi sanoa että kun talouden lähtökohta on vaikea ja odotuksena oli hallitukselta päätökset, jotka antavat oikeasti välineitä tehostaa toimintoja ja löytää aitoja säästöjä, tämä ratkaisu antaa siihen mahdollisuudet, arvioi Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen.

– Kansantalouden uskottavuus on tietenkin ykkösasia, koska se liittyy muun muassa korkotasoon. Nyt se urakka kuitenkin vasta alkaa ministeriöissä ja kunnissa, Haatainen luonnehtii.

Kuntaliitto pitää tärkeänä että kuntien tehtäviä ja velvoitteita kevennetään. Toisaalta laskentaperusteet ja todelliset kustannusvaikutukset ovat vielä monelta osin vielä avoinna ja edellyttävät lisäselvityksiä.

Samoin Kuntaliiton mukaan on tutkittava kaikki hallituksen esittämät mitoitusten, määräaikojen, ikärajojen ja kelpoisuusehtojen väljennykset on tutkittava seurannaisvaikutuksineen.

Liitto muistuttaa, että jokainen kunta harkitsee omalta kohdaltaan palvelujen tuottamista entistä tehokkaammin. Jotta tässä onnistuttaisiin, kuntien toimintaa ohjaava normisto on saatava joustavammaksi myös käytännössä.

– Julkisen talouden kestävyysvaje on välttämätöntä kuroa umpeen. On löydettävä aitoja menojen vähentämisen kohteita ja saatava pysyvästi kuntien tehtävät ja niiden rahoitus tasapainoon, sanoo Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma.

Haatainen pitää olennaisena sitä, että kuntatalouden ohjaus vahvistuu kuntatalouden kehysmenettelyn myötä.

– Kuntatalouden kehys voidaan päättää koko hallituskaudeksi, ja sitä tarkastellaan vuosittain samalla tavalla kuin valtion taloutta tarkastellaan. Tämä antaa rakenteellisen välineen pitää hallinnassa myös kuntataloutta, Haatainen sanoo.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä