Kuntaliiton mukaan pitkäaikaistyöttömyyden hoito edellyttää nykyistä toimivampia välityömarkkinoita ja vastuiden selkeyttämistä.

Kuntaliitto pitää oikeansuuntaisena selvityshenkilö Tarja Filatovin esitystä, että pitkäaikaistyöttömien palveluvastuu siirtyy kokonaisuudessaan kunnille.

– Tärkeää on, että myös niin sanotun kolmannen sektorin toimijat ja yritykset saadaan työhallinnon ja kuntien lisäksi nykyistä voimakkaammin mukaan työllisyystalkoisiin, Kuntaliiton apulaisjohtaja Reijo Vuorento kommentoi työ- ja elinkeinoministeriön tänään julkistamaa selvitystä välityömarkkinoiden kehittämisestä.

Kuntien laajaa työllisyyden hoidon vastuuta kokeillaan parhaillaan 65 kunnassa. Kokeilu kestää vuoden 2015 loppuun asti.

– Työllisyyden kuntakokeilu on oiva tilaisuus kokeilla nyt tehtyä esitystä käytännössä. Kokeilun jälkeen tarkoituksena on vakinaistaa kuntien, työhallinnon ja KELA:n yhteistoimintaa varten perustettu työvoiman palvelukeskuksen toimintamalli koko maan laajuisesti, sanoo työllisyyden kuntakokeilun pääsihteeri Erja Lindberg.

Lindberg painottaa, että pitkäaikaistyöttömyys on Suomessa suuri ongelma.

– Selkeämpää olisi, että jokin taho jatkossa ottaisi pitkäaikaistyöttömien aktivoinnin kokonaisvastuun. Koska kunta on asukkaita lähimpänä oleva julkishallinnon toimija, on luonnollista, että jatkossa kunnilla olisi tästä kokonaisuudesta päävastuu.

– Tämä edellyttää kuitenkin, että resurssit ja velvoitteet tältäkin osin on saatettava tasapainoon. Kunnille ei voida sälyttää uusia velvoitteita tai toiminnan laajennuksia ilman, että huolehditaan riittävistä resursseista, Vuorento muistuttaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä