Kuntapäättäjillä pitäisi olla tiukempi velvollisuus ilmoittaa eturistiriidoistaan, ehdottaa julkisjohtamista tutkiva Venla Mäntysalo.
Hyvä veli -verkostoja pitäisi hänen mukaansa ehkäistä myös eettisellä ohjeistuksella.


Vaasan yliopiston tutkijan mukaan eettistä ohjeistusta tarvitaan, koska kuntapäättäjät joutuvat muita useammin miettimään jääviysongelmia. 
Intressiristiriitoja syntyy, kun samat ihmiset valmistelevat ja päättävät asioista. Ongelmia on esimerkiksi kaavoitusta, rakentamista ja julkisia hankintoja koskevassa päätöksenteossa. Näistä päätöksistä kuntalaiset tekevät myös usein valituksia oikeusvalvojille.


– Eettiset koodit auttaisivat ymmärtämään, miten toiminnan puolueettomuus ja luotettavuus säilyy, Mäntysalo sanoo.
Hän on ollut mukana kirjoittamassa Transparency Suomen torstaina julkaistua pamflettia korruptiosta Suomessa.


Mäntysalo huomauttaa, että monella pallilla istuminen ei ole pelkästään puolueettomuus-, vaan myös tehokkuuskysymys.

– Jos on monessa asemassa yhtä aikaa, kenen etua silloin palvelee. Päätöksentekotilanteessa pitäisi aina muistaa se, kenelle on vastuullinen ja välttää ristiriitoja.




"Suosiminen heikentää moraalia"



Kansalaisten kokema ja poliisin havaitsema korruptio on Suomessa vähäistä, kun korruptiolla tarkoitetaan puhdasta lahjontaa.
Mäntysalo patistaa kuitenkin katsomaan korruptiota laajemmin.

– Korruption määrittelyyn tarvitaan systemaattista tutkimusta. Esimerkiksi kunnissa korruption tutkiminen on jäänyt vähäiseksi.
Mäntysalo korostaa, että on tärkeää erottaa terve verkostoituminen epäeettisistä hyvä veli -verkostoista.

– Haitallista on sellainen verkostoituminen, joka vääristää kilpailua, pohjautuu suosintaan tai kun veronmaksajien rahoja käytetään väärin.

Hyvä veli -verkostojen keskeinen eettinen ongelma on tutkijoiden mielestä suosiminen.
Transparencyn pamfletissa Mäntysalo ja professori Ari Salminen varoittavat, että tuttavien, sukulaisten tai muiden sisäpiiriläisten suosiminen heikentää moraalia ja vaarantaa tasapuolisuuden ja puolueettomuuden.


– Politiikan alaan kuuluvaa suosintaa ovat poliittiset virkanimitykset, jotka voivat vaikuttaa negatiivisesti organisaatioiden kompetenssiin ja suorituskykyyn, tutkijat varoittavat.

(STT)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä