Kuntajakoselvittäjänä toimineen Eero Laesterän laatiman
raportin perusteella neljän Oulun Eteläisen alueen kunnan kannattaisi
kuntaliitokseen lähteä, mutta Haapaveden kaupunki ilmoitti jo kesäkuussa
hankkeen esiselvityksen jälkeen kantanaan, ettei yhdistyminen kannata.

 Selvitysmiehen esityksessä esitetään parhaaseen lopputulokseen päästävän alueen kahdeksan kunnan liitoksella. Eero Laesterä esittää mukaan myös Kalajokea, Sieviä, Haapajärveä ja Nivalaa.

Joka tapauksessa
selvityksessä mukana olleiden neljän kunnan valtuustot käsittelevät asiaa syys- ja lokakuun aikana. Selvitystyön
loppuraportin tulokset esitellään myös kuntalaisille.

-Valtuustot päättivät kuntajakoselvitykseen lähtemisestä ja
valtuustot päättävät myös jatkosta, ohjausryhmän puheenjohtaja Erkki Rytky
(kesk.) korostaa.

Haapaveden
kaupunginhallituksen puheenjohtajan roolissa Erkki Rytky oli antamassa
kaavaillulle kuntaliitokselle rukkasia. Raporttia tullaan hyödyntämään
kaupungin toimintaa kehitettäessä, vaikka neljän kunnan liitos näyttääkin tässä
vaiheessa kaukaiselta haaveelta.

-Laesterä teki erittäin hyvää työtä raportin kanssa. Tämä on
hyvä ja kattava analyysi alueen kuntien tilanteesta.  Tulemme perkaamaan Haapavedellä tämän
raportin tarkkaan ja katsomaan mitä on tehtävissä asioiden kuntoon
saattamiseksi, Rytky lupaa.


Haapavesi haluaa jatkaa itsenäisenä

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä