Sotkamon
kunnanhallitus hyväksyi tilinpäätöksen allekirjoittamatta jättäneiden
selvitykset asiasta maanantai-iltana. Kunnanhallituksen perussuomalaiset ja
vasemmistoliiton edustajat jättivät vuoden 2013 tilinpäätöksen
allekirjoittamatta. Perusteluiksi teolleen hallituksen jäsenet kertoivat mm.
tilinpäätöksen keskeneräisyyden allekirjoitusvaiheessa.

Allekirjoittamisesta
kieltäytyneet hallituksen jäsenet jääväsivät itsensä asian käsittelystä ja
päätös pisteen lyömisestä jupakalle tehtiin tilinpäätöksen hyväksyneiden
kesken. Sotkamon kunnallispoliittista päätöksentekoa ovat leimanneet kahden
viime vuoden ajan voimakkaat ristiriidat, jossa keskiössä ovat olleet kunnan
suurin puolue keskusta ja viime kunnallisvaaleissa menestyneet perussuomalaiset.

Kuntalehden viime
viikolla haastatteleman Kuntaliiton lakiasian johtajan Arto Sulosen mukaan
tilinpäätös on kuntalain mukaan pakko allekirjoittaa. Tilinpäätöksen
allekirjoittamista vastaan kapinoineet hallituksen jäsenet olisi ollut
mahdollista saattaa teostaan juridiseen vastuuseen, mutta tälle tielle ei
Sotkamossa haluttu lähteä.

 

 

Tilinpäätöskiista ehkä oikeuteen Sotkamossa

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä