Asiantuntijoiden huolta ei ole kuultu sote-uudistuksen valmistelussa, Tarja Myllärinen sanoo.

Sote-uudistus saattaa olla liian suuri riski, Kuntaliiton sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Tarja Myllärinen kirjoittaa blogissaan.

Asiantuntijat eivät usko, että sote-uudistuksen tavoitteet toteutuvat, mutta lainvalmistelussa huolta ei ole otettu vakavasti.

Osa asiantuntijoista on alkanut puhua siitä, että käsittelyssä oleva uudistus ei ole mahdollinen, mutta joku uudistus on tehtävä.

– Jään kysymään, miksi pitää ottaa tietoisesti näin kovia riskejä, Myllärinen kirjoittaa.

Asiantuntijoiden lausuntojen jälkeen asiakassetelin käyttöalaa supistettiin. Muut muutokset lakiluonnokseen ovat Myllärisen mukaan kuitenkin olleet lähinnä kosmeettisia. Luonnokseen on jäänyt monta kohtaa, joissa puhutaan huolista ja riskeistä.

Palvelujen kysyntä saattaa kasvaa, julkisten palvelujen resurssit kutistua, eniten palveluja tarvitsevat voivat jäädä palvelujen ulkopuolelle ja eriarvoisuus voi kasvaa, Myllärinen luettelee.

Hänen mielestään järjestäminen pitäisi ratkaista ensin ja antaa maakunnille sitten oikeus laajentaa valinnanvapautta asteittain.

– Toteutus ratkaisee, sanotaan. Kyllä, mutta silloin pitäisi jättää liikkumavaraa erilaisille toteutusvaihtoehdoille.

Myllärisen kirjoitus herätti keskustelua myös Twitterissä.

– Vielä ehtisi, jos järkipuhetta vain uskallettaisiin kuunnella, Uudenmaan muutosjohtaja Markus Sovala kommentoi.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä