Paloittain toteutettava valinnanvapaus on alustavassa virkamiesvalmistelussa. (Kuva: Seppo Haavisto)

Sosiaali- ja terveyspalvelujen valinnanvapausmalli aiotaan toteuttaa kahdessa vaiheessa, uutisoi Yle.

Ensimmäinen vaihe alkaisi vuoden 2019 alussa ja koskisi lääkäri- ja hammaslääkäripalveluja.

Ylen mukaan suunnittelussa on myös maakunnissa käyttöön otettava asiakasseteli, jolla mm. vanhuspalveluista voisi valita palvelutuottajan sen jälkeen, kun maakunnan palvelulaitos on arvioinut palvelutarpeen.

Toinen vaihe alkaisi vuoden 2021 alussa ja se laajentaisi valinnanvapauden muihin peruspalveluihin.

Kuntalehdelle vahvistettiin torstaiaamuna hallituksen piiristä, että paloittainen valinnanvapaus on alustavassa virkamiesvalmistelussa. Reformiministerien ryhmässä tehtyjä poliittisia päätöksiä mainituista linjoista ei vielä ole.

Uutinen Ylen verkkosivuilla

Valinnanvapaudesta aiemmin Kuntalehden verkkosivuilla

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä