(Kuva: KT/Jarkko Teinilä)
KT KUntatyönantajien työmarkkinajohtaja Marrku Jalonen pitää tärkeänä kunta-alan sopimukseen sisältyviä paikallisia eriä.

KT Kuntatyönantajien valtuuskunta hyväksyi tiistaina neuvottelutuloksen, jonka KT ja kunta-alan pääsopijajärjestöt saivat valmiiksi viime viikolla.

Neuvotteluja osapuolet ovat kuvanneet vaikeiksi, pitkiksi ja monimutkaisiksi. Niitä vaikeutti työntekijäpuolen halu saada kompensaatio kilpailukykysopimuksessa leikatuista lomarahoista. Niistä piti hieroa sopu normaalien palkka- ja tekstikysymysten lisäksi.

Valtuuskunnan puheenjohtaja, Vantaan henkilöstöjohtaja Kirsi-Marja Lievonen pitää vaikeiden neuvottelujen jälkeen syntynyttä tulosta hyvänä.

– On valtaisan hienoa, kun saadaan aikaan sopu. Tällä neuvottelukierroksella pöydässä oli paljon perinteisten neuvottelukohteiden ulkopuolisia asioita.

– Nämä tavanomaisesta poikenneet asiat olivat hirvittävän vaikeita sopia, Lievonen sanoo.

Lievonen pitää lomarahojen kompensaatiota kunnille ja kaupungeille vaikeana ja kohtuuttomana ajatuksena. Valtio vei kunnilta säästyneen henkilöstömenon osuuden valtionosuuksista, kun lomarahoja leikattiin kiky-sopimuksella.

Lomarahojen leikkaus oli käytännössä osin tulonsiirtoa kuntien työntekijöiltä ja kunta-alalta yksityiselle sektorille. Esitys leikkaamisesta tuli työntekijäpuolelta.

– Täytyy olla tyytyväinen, että näistä pulmista huolimatta saatiin aikaan sopimus, Lievonen sanoo.

– Hyvää on sekin, että lakot vältettiin.

Jalonen tyytyväinen työrauhaan

KT:n työmarkkinajohtaja Markku Jalonen pitää tärkeänä, että vaikeista lähtöasetelmista huolimatta kunta-alan sopimusratkaisu on kustannustasoltaan niin sanotun yleisen linjan mukainen ja se sisältää paikallisesti neuvoteltavia eriä.

– Sopimus tuo kuntatyönantajille työrauhaa yli kaksi vuotta ja se huomioi myös sote- ja maakuntauudistuksen voimaantulon.

Erillinen paikalliseen tuloksellisuuteen perustuva kertaerä edistää tuottavuuden parantamista ja paikallista sopimista, korostaa Jalonen.

– Uskon, että kuntaratkaisun kanssa voidaan elää myös kuntatalouden tila huomioiden.

Työntekijäpuoli katsoo tuloksellisuuserän jonkinlaiseksi kompensaatioksi kiky-leikkauksista. Niiden jakamisperusteista on esitetty jossain määrin poikkeavia ajatuksia työmarkkinapöydän eri puolilla.

Edit: Korjattu kappale, jossa puhutaan tulonsiirrosta klo 14.25. Leikkaus oli vain osin tulonsiirtoa julkiselle sektorille. Leikkauksella rahoitettiin kaikkien, myös kuntatyönantajien sosiaaliturvamaksuja.

 

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä