Tampereen kaupunginvaltuusto käsitteli maanantaina kaupungin tilinpäätöstä viime vuodelta. Kaupungin tilikauden tulos muodostui 28,4 miljoonaa euroa alijäämäiseksi.
Tampereen vuoden 2012 verotulot kasvoivat 2,1 prosenttia, mutta yhteisöverotulot vähentyivät 38,9 prosentilla (27,9 miljoonalla eurolla) edellisvuodesta.

Kaupungin vuosikate (40,7 miljoonaa euroa) heikkeni vuodesta 2011 noin 27,3 miljoonalla eurolla.

Tampereen tavoitteena on saada talous tasapainoon vuoteen 2015 mennessä. Konsernijohtaja Juha Yli-Rajalan mukaan tämä edellyttää äärimmäisen tiukkaa talousohjelmaa ja suoranaista kriisitietoisuutta.

– Pormestariohjelmassa on linjattu, että talous on saatava kestävälle pohjalle. Tampereen tilinpäätös on jo useana vuonna ollut alijäämäinen. Viime vuosien ylijäämäisetkin tulokset ovat johtuneet suureksi osaksi satunnaisista eristä, esimerkiksi maanmyyntituloista.

– Kaupungin toiminnassa on saatava menot vastaamaan tuloja, ja tämän on tapahduttava nopeasti. Ensi vuoden talousarvio ei yksin riitä, vaan toimenpiteitä tarvitaan heti. Jo tänä vuonna on pysyttävä budjetissa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä