Eduskunnan perustuslakivaliokunta määritteli, että kunnilla täytyy olla puolen vuoden varoaika miettiä liitosselvityksiä sen jälkeen, kun niin sanottu sote-laki on eduskunnassa hyväksytty.

– Kun sote-ehdotuksen aikataulu on auki, valiokunta katsoo että ehdoton aikaraja ei ole mahdollinen. Kun tiedetään mitä sote-uudistuksessa tapahtuu, tarvitaan uusi hallituksen lakiehdotus, jossa kerrottaisiin, mihinkä asti kunnilla on aikaa selvityksensä tehdä. Valiokunnan enemmistön kannassa minimiaika on kuusi kuukautta, kertoi perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskinen (sd.) tiistaina.

Aikataulua koskevasta enemmistön kannattamasta peruslinjasta esiintyi useita eriäviä mielipiteitä.

– Yhden eriävän mielipiteen mukaan ajan pitäisi olla 12 kuukautta ja kolmen edustajan kannan mukaan aika tulisi olla 4-6 kuukautta, ja kahden edustajan mukaan laki olisi käsiteltävissä tällaisenaankin tavallisessa lainsäätämisjärjestyksessä.

Käytännössä perustuslakivalokunta siis sallii kuntarakennelain voimaantulon heinäkuun alussa, mutta liitosselvitysten takaraja siirtyy puolella vuodella eteenpäin, vuoden 2014 loppuun.

Perustuslakivaliokunnan tiedotustilaisuus Kunta.tv:ssä

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä