Katainen puhui aamupäivällä Vaasan yliopistolla
Euroopan tulevaisuudesta salintäydelle kuulijakunnalle.

– Väestö ikääntyy, me tarvitsemme turvallisempia kuntia, jotka kykenevät
kantamaan hyvinvointipalveluista vastuun ja sen takia me toteutamme
kuntauudistuksen, Katainen sanoi.

Joidenkin kansalaisten mielestä isompiin kuntiin tähtäävä kuntauudistus vie päätäntävallan yhä kauemmas ruohonjuuritasolta. Pääministerin mielestä uudistuksessa käy juuri toisinpäin. 

– Jos haluaa survoa palvelut pois kunnilta näihin hallintohimmeleihin ja
heikentää paikallista päätöksentekoa niin sitten nykymalli varmaan on hyvä,
mutta sitä me emme kannata, Katainen näpäytti.

Pääministerin mukaan kuntauudistus etenee luvatussa aikataulussa.
Kataisen mukaan kesään mennessä tiedetään jo paljon enemmän.

– Keväällä alkaa karttatyö ja katsomme mitkä ovat parhaita uusia
kokonaisuuksia ja lainsäädäntö tulee sen mukana. Kevään aikana päästään jo
pitkälle.

(KL)

YLE: Katainen: Kuntauudistus viedään läpi aikataulussa

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä