Pääkirjoitus: Ovelia leikkauksia

Pääministeri Juha Sipilä, kesk., sanoi Ylen Pääministerin haastattelutunnilla tammikuussa, että hallitus ei ole leikannut kunnilta yhtään, ja että se on pitänyt huolen kuntien rahoitusaseman säilymisestä. Kuntaliiton valtionosuusasiantuntija Sanna Lehtonen älähti: ”Hallitus on leikannut ovelasti, mutkien kautta.” Kuntien valtionosuudet ovat pienentyneet hallituksen päätösten johdosta, ja myös valtion kuntatalousohjelman mukaan valtion toimenpiteiden yhteisvaikutus heikentää kuntataloutta tänä vuonna.

Kuntien puolelta on esitetty toiveita, että asioista puhuttaisiin niiden oikeilla nimillä. Oikea nimi tuntuu riippuvan siitä, kuka puhuu: edunvalvoja, tutkija, kunnan edustaja, valtion virkamies, poliitikko, viestintätoimisto vai journalisti. Rahoituspohjan heikkeneminen on näkökulmasta riippuen seurausta leikkauksista, sopeuttamisesta, väliaikaisista jäädytyksistä tai avustuksiksi muutetuista valtionosuuksista. Kestävyysvajeen umpeenkurotus kuulostaa huomattavasti hienommalta kuin valtionosuusleikkaus.

          *                    *                    *

Politiikkaan kuuluu lupaaminen ja asioiden esittäminen omasta näkökulmasta parhaassa valossa. Se on myös sanataidetta ja ehtymätön lähde uusille ilmauksille, joilla häivytetään asioiden karumpi puoli. Valtiovarainministeri Petteri Orpo, kok., lanseerasi äskettäin Twitterissä uuden termin ”talouden turvaväli”, jolla hän ilmeisesti tarkoitti menojen vähentämistä eli kansankielellä leikkauksia. Sote-uudistuksen tavoitteeksi asetettua kolmen miljardin säästöä eli niin ikään menojen hillitsemistä Orpo on kutsunut tehokkuusparannukseksi.

Väljyys poliittisessa puheessa aiheuttaa epämääräisyyttä ja moni hieno ajatus kääntyy talouden tosiasioiden edessä leikkauksiksi. Laitoshoidossa olevien vanhusten hoitajamitoitus kirjoitettuna lakiin kuulostaa hyvältä, mutta käytännössä ehdotettu 0,7 hoitajaa asukasta kohden tarkoittaa 200–250 miljoonan euron lisäkuluja ja heikkenevään huoltosuhteeseen liittyvä laajempi ilmiö voi jäädä hoitamatta. Sote-uudistukseen kuuluva julkisen sektorin palkkaharmonisointi on positiivisuutta huokuva toimenpide, josta aiheutuu Kuntatyönantajien mukaan lisäkustannuksia ”noin sadasta miljoonasta eurosta lähemmäs miljardia”.

          *                    *                    *

Kuntapäättäjien ja kuntalaisten näkökulma on konkreettinen. Kuntapäättäjät joutuvat tekemään omat budjettinsa tiedossa olevan rahoituspohjan perusteella, oli siihen syynä rakenteellinen uudistus, tarvekriteerien muutos tai talouden turvaväli. Kuntalaisen elämässä muutokset näkyvät käteen jäävissä tuloissa ja palvelutason muutoksissa. Leikkauksia joudutaan usein kompensoimaan verojen korotuksilla, jolloin lopputulema on useimmiten heikennys kuntalaisen elämään. Semanttinen saivartelu ei tilanteessa lohduta.

Kuntatalous on monimutkainen kokonaisuus, ja vain harva poliitikko on sen asiantuntija. Kun talouspuhe on mutkia suoristavaa, se johtaa vääriin tulkintoihin ja luottamuspulaan. Käsitteiden tulisi olla ymmärrettäviä, johdonmukaisia ja yhteisesti määriteltyjä, eikä ovelien mutkien kautta väännettyjä avustuksia tai huojennuksia. Niiden alle kun peittyy helposti ongelmien varsinainen ydin.

Marja Honkakorpi, päätoimittaja

Kirjoitus on Kuntalehden 2/2019 pääkirjoitus