Keskusta hyväksyi Rovaniemen puoluekokouksessaan kuntavaaliohjelman. Siinä vaaditaan, että lähipalvelut, kuten päivähoito, peruskoulutus, terveys- ja kirjastopalvelut, ovat saatavilla kohtuullisen matkan päässä ja kohtuullisessa ajassa. Siihen tarvitaan keskustan mielestä lähipalvelulain säätämistä.
Puolueen mielestä lähipalveluille on asetettava selkeät laatutavoitteet. Toteuttamistapojen pitää olla kuitenkin joustavia.

Valtion paikallispalvelut on tavalla tai toisella turvattava jokaisessa kunnassa. Postin on kuljettava arkipäivisin ja määräajassa kaikkialla Suomessa, keskusta vaatii.

Itsehallintoon ei saa kajota

Keskusta ei hyväksy ylhäältä käskytettyjä, keskittämiseen ja suurkuntiin tähtääviä pakkoliitoksia. Puolue haluaa vahvistaa valtuuston ja muiden päätöksentekoelinten rinnalla asukkaiden ja heidän yhteisöjensä mahdollisuuksia lähivaikuttamiseen.

Keskusta lähtee siitä, että kunnat voivat sitoutua tarpeellisiin uudistuksiin vain, jos ne saavat tehdä ne omista lähtökohdistaan kunnallista itsehallintoa ja paikallista asiantuntemusta kunnioittaen.

Uudistustyö pitää aloittaa puhtaalta pöydältä parlamentaarisen valmistelun pohjalta, ja siinä pitää ottaa huomioon kunnissa jo tehtyjen uudistusten tulokset, keskusta vaatii.

Keskusta valitsi viikonlopun puoluekokouksessa myös uuden puheenjohtajan. Kempeleläinen ensimmäisen kauden kansanedustaja Juha Sipilä johtaa Suomen keskustaa ainakin seuraavat kaksi vuotta.

(KL / STT)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä