Hiihtoliitto valitsi vuoden hiihtokaupungin ensimmäistä kertaa. (Kuva: Ville Miettinen)

KUNTAKIERROS Suomen Hiihtoliitto on palkinnut Tampereen vuoden hiihtokaupunkina. Valinta tehtiin tänä vuonna ensimmäisen kerran.

Valinta otettiin Tampereella ilolla vastaan.

– Olemme iloisia ja kiitollisia nimityksestä. Hiihto on Tampereellakin suosittu laji, ja latumme ovat olleet ahkerassa käytössä etenkin tänä mainiona lumitalvena. Hiihto on erinomainen tapa nauttia kisaamisen huumasta tai vain luonnosta ja liikunnasta, ja sen harrastaminen ei katso ikää. Kaupungille hiihdon olosuhteista huolehtiminen on tärkeä osa eri-ikäisten kaupunkilaisten hyvinvoinnin edistämistä, kertoo Tampereen pormestari Anna-Kaisa Ikonen.

Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen sanoo, että Tampere on aktiivisesti ylläpitänyt hiihtolajien olosuhteita ensilumenladuista pitkälle kevääseen.

– Kaupungin hiihtoladut ovat merkittävä lähiliikuntapaikka, jota hyödyntävät niin kilpahiihtäjät kuin kaupunkilaiset koululaisista eläkeläisiin. Monipuolista hiihtolajien harrastamista tukee myös aktiivinen seuratoiminta sekä Lasten Lumipäivät -tapahtuma. Kuluneen vuoden kohokohtana voidaan pitää kansallista hiihtopäivää, jolloin hiihtoa pääsi harrastamaan myös Ratinan kenttää kiertäen.

Valinta julkistettiin Hiihtogaalassa perjantaina 6. toukokuuta Jyväskylässä.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä