Myös metropoliliitoksista on monia Suomelle mielenkiintoisia malleja.

Vertailumaiden joukossa Suomi on yhä poikkeus. Useat maat ovat tehneet suuret reformit aiemmin ja laajempina kuin me. Aluetason vahvistaminen ei ole meilläkään todennäköistä.

Tanska toteutti 1.1.2007 suuren kunta- ja aluereformin. Suomea muistuttava viiden miljoonan asukkaan hyvinvointivaltio purki maakunnat ja pudotti kuntien määrän kolmasosaan entisestä. Samalla kunnat saivat runsaasti lisää tehtäviä.

Tanska ei ole kuitenkaan poikkeus kehittyneiden valtioiden joukossa. Viime vuosina vastaavia reformeja ovat tehneet monet Suomen kaltaiset vertailumaat, mm. Uusi-Seelanti, Australia, Japani ja Kanada.

Lisäksi laajoja kuntareformeja on toteutettu kehittyvissä valtioissa, kuten Etelä-Afrikassa, samoin kuin talouskriisin koettelemissa maissa, esimerkiksi Baltiassa ja Kreikassa.

Australian Melbournessa keskuskaupunki sai oikeuden liittää itseensä kehyskunnista parhaat alueet, joille on rakennettu uusia pilvenpiirtäjäkaupunginosia, esimerkiksi Yarrajoen rantaan.

Hannu Taavitsaisen kirjoittamassa artikkelissa keskitytään Suomen kaltaisten kehittyneiden maiden kunta-, metropoli- ja alueuudistuksiin. Lue artikkeli Kuntalehden 14.6. ilmestyvästä numerosta 8.

(KL / Antti Pulkkinen)

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä