Kaupunginjohtaja Sami Suikko (vas.) ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tommi Räty uskovat Riihmiäen hallintosääntöuudistuksen kantavan kaunista hedelmää tulevaisuudessa.

Riihimäellä on tehty kuluneen vuoden aikana päätöksiä, jotka kantavat toivon mukaan kaunista hedelmää tulevaisuudessa. Kaupungin hallintosääntö rukattiin uuteen uskoon ja kaupungin strategia päivitettiin nykyaikaan.

-Vanha hallintosääntö oli kulkenut tiensä päähän. Aika oli ajanut siitä ohi. Emme voineet sen puitteissa tehdä niitä toimenpiteitä, jotka turvaisivat talouden vakauden eli Riihimäen kehityksen. Samassa yhteydessä olemme olleet tekemässä uutta strategiaa, joka ylettyy vuoteen 2029. Nämä kaksi tukevat toisiaan kehittäessämme kuntaamme, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tommi Räty (sd.) kertoo.

Hallintosääntöuudistuksessa vanhat perinteiset ”toimiala-siilot” saivat kyytiä. Jatkossa Riihimäellä on kaksi toimialaa eli kaupunginhallituksen toimiala ja sote-toimiala. Näistä sote siirtyy vuoden 2019 alussa maakunnan vastuulle.

Viranhaltijoille vastuuta

Kaupunginhallituksen alaisuudessa toimii kaksi lautakuntaa. Näille siirtyy osa kaupunginhallituksen nykyisistä tehtävistä. Vastaavasti henkilöstöön ja sisäiseen organisointiin liittyvät tehtävät siirtyvät toimielimiltä viranhaltijoille. Ympäristölautakunta korvautuu lupajaostolla.

-Tärkeä asia mielestäni on se, että olemme erottaneet hallintosäännössämme poliittisen ja operatiivisen toiminnan. Tämä mahdollistaa ketteryyden kunnan toiminnassa. Samalla meidän on huolehdittava siitä, että me poliitikot johdamme kuntaa strategisilla linjauksilla, mittareilla jotka osoittavat, onko operatiivinen toiminta kohdallaan, Räty pohdiskelee.

Pelottaako vallan menettäminen virkamiehille?

-Emme pelkää vallan menettämistä. Jos huomataan, että virkamiehillä on liikaa valtaa, niin sitä otetaan poliittisilla päätöksillä takaisin luottamushenkilöille. Kun asiaa valmisteltiin päättävissä elimissä, niin se oli meidän kaikkien päättäjien yhteinen näkemys, Tommi Räty kertoo.

Valuviat korjataan

Uusi hallintosääntö tulee voimaan kesäkuun alussa. Aivan loppusuoralla on myös uuden Riihimäki-strategian laatiminen. Sitä on tehty suurella joukolla eri sidosryhmät huomioiden.

-Olemme erittäin tyytyväisiä osallistujien panokseen strategian suunnittelussa. Mukana olivat kuntalaiset, kolmannen sektorin toimijat ja yritykset. Haastoimme mukaan myös ei-riihimäkeläiset kehittämään strategiaamme. Tärkeässä roolissa on ollut myös kaupunginjohtajamme Sami Suikon Aalto yliopistossa käymä Emba-koulutus, jossa yhtenä opinnäytetyön aiheena on ollut Riihimäen strategia, Räty kertoo.

Ihan sormia napsauttamalla Riihimäellä ei uskota muutosten kaupunkiorganisaatiossa antaa. Ja siihenkin on varauduttu, että jotain on voinut mennä väärin. Joka tapauksessa kaupunginhallituksen puheenjohtajalla on vahva usko siihen, että nyt on tehty hyviä päätöksiä.

-Uuden hallintomallin käyttöönotto vie aikaa, mutta tuhottomasti sitä ei voida antaa. Meidän uusi malli antaa organisaatiolle mahdollisuuden hoitaa tehtävänsä paremmin. Tarkoitus on, että tässä työssä ovat kaikki osapuolet mukana. Valuvikoja varmasti on näin suuressa uudistuksessa, mutta jos ja kun jotain ilmenee, niin ne korjataan, Tommi Räty lupaa.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä