Kuva: Kai Tirkkonen
Oulu päätti elokuussa teettää ulkopuolisen selvityksen taloutensa sopeuttamisen mahdollisuuksista sekä vertailuanalyysin tekemiseksi muihin suuriin kaupunkeihin.

Kun kunta tarvitsee ulkopuolista näkemystä tai kunnalla ei ole omaa tarvittavaa osaamista, apuun haetaan konsultti. Konsultin apu esimerkiksi talouden tasapainottamisessa voi maksaa esimerkiksi 1 200 euroa per päivä.

Kemijärven valtuusto päätti kesällä tasapainotusohjelman käynnistämisestä. Konsulttiavusta kaupunki maksaa noin 25 000 – 30 000 euroa, kertoo kaupunginhallituksen puheenjohtaja Lea Koskela, kesk.

Ulkopuolisen konsultin näkemystä kaipasi esimerkiksi Oulun kaupunki etsiessään uusia tapoja sopeuttaa talouttaan. Oulussa on ”kipupisteitä”, joissa ei ollut päästy eteenpäin. Yksi tällainen on kouluverkko, joka on arka aihe monissa muissakin kunnissa.

Eroa kunnan oman henkilökunnan ja konsultin käytön välillä löytyy esimerkiksi vastuukysymyksissä.

– Oma henkilökunta on virkavastuussa ja tekee virkavastuulla selvitykset, mutta konsultin vastuu loppuu siihen, kun auton perävalot häviävät näkyvistä, Orimattilan kunnanhallituksen puheenjohtaja Aimo Ryynänen, kok., kärjistää.

Oma henkilökunta voi myös olla paremmin ohjeistettavissa, eikä toimeksianto lopu siihen, kun raportti on jätetty, Ryynänen sanoo.

Lue koko juttu tuoreesta Kuntalehdestä 9/2019.

Jatka keskustelua #kuntalehti @kuntalehti Twitterissä tai Facebookissa.

Aiemmat kommentit

  1. ”Oma henkilökunta voi myös olla paremmin ohjeistettavissa”
    Tähän Aimo Ryynäsen kommenttiin tiivistyy sisäisten talousselvitysten perusongelma. Annetaan omille virkamiehille” poliittista ohjausta” ja päälle vielä uhkaillaan. Konsultti on vapaa näistä kahleista ja edellytykset vaikuttavien esitysten tekemiseen ovat olennaisesti paremmat.

  2. Konsultin palveluja käytetään muissakin tapauksissa kuin talousongelmat. Ihan mitättömissäkin, jonka voisi hoitaa ammattitaitoinen huoltomies.

    Ihmetyttää ne 1000-2000 euron konsultit, että miksi sellasia käytetään?

  3. Aika näyttää, kuinka jäljellä olevien 311 kuntien käy. Näistä alle 2.000 asukkaan PIENKUNTIA on vielä 46 kpl.

Keskustele

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*

Lue tästä kaikki jutut kehysriihestä